Yrittäjänä olen
Kotihoidon yrittäjä ja palvelusetelipalveluntuottaja. Olen koulutukseltani lähihoitaja sekä sairaanhoitaja Ylempi AMK. Minulla on monipuolinen ja vahva työkokemus terveys- ja sosiaalialalta. Olen 47-vuotias rovaniemeläinen perheellinen nainen. Olen lähtöisin yrittäjäperheestä ja saanut periksiantamattoman ja sinnikkään lujan luonteeni varmasti siitä, että olen pienestä asti oppinut toisen ihmisen kunnioittamisen merkityksen ja kuinka toisen ihmisen aidolla kohtaamisella ja hänen kuuntelemisella on suuri merkitys ihmisen elämässä. Olen luonteeltani tarkka ja huolellinen ja teen asiat loppuun asti olimpa sitten työn äärellä tai vapaa-ajalla.
Olen aloittanut kotihoidon yritystoiminnan yksinyrittäjänä kesäkuussa 2025. Tärkeimpinä arvoina pidän elämässä ihmisarvoa ja inhimillisyyttä. Luotettavuus ja avoimuus kaikessa tekemisessä ovat tärkeitä yhdistettynä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen kanssa. Laadukkaan ja turvallisen palvelun takaa pitkä työkokemus ja asiantuntijamainen ote hoitotyöhön.
Minulla on monipuolinen työkokemus erikoissairaanhoidosta sekä ikäihmisten kotihoidosta ja palveluasumisesta. Pisimpänä työkokemuksena asiantuntijuuteni erilaisten sairauksien hoidosta ja ikäihmisen voinnin arvioinnista ovat lähtöisin tehohoitajana työskentelemisestä noin kymmenen vuoden ajan. Olen työskennellyt kolmella eri teho-osastolla Suomessa ja työskentely ovat opettaneet minulle paljon erilaisten sairauksien hoidosta ja kriittisimmistä oireita sekä oikean ja sopivan lääkehoidon vaikuttavuudesta. Olen työskennellyt Helsingissä Meilahden Sairaalan kirurgisella teho-osastolla sekä anestesia- ja leikkausosastolla, Oulun Yliopistollisen sairaalan Teho-osasto 1:llä sekä Lapin Keskussairaalan teho-osastolla yhteensä noin reilun 10 vuoden ajan. Lisäksi olen toiminut sairaanhoitajana mm. Kirurgian- ja keuhkosairauksien vuodeosastoilla sekä poliklinikalla ja Ihosairauksien poliklinikalla sekä Sydänpajalla Lapin Keskussairaalassa. Ikäihmisten hoidossa olen toiminut lähihoitajan tehtävissä, sairaanhoitajana ja esihenkilönä kotihoidossa sekä palvelutaloissa yksityisellä sektorilla Rovaniemellä.
Arvostan työssäni jatkuvaa uuden oppimista ja kehittämistä. Olen työssäni hyvin tavoitteellinen ihminen. Laadukkaaseen ja luotettavaan yritystoiminnan kasvattamiseen ja palveluntuottamiseen kuuluvat ehdottomasti keskittyminen ja kiireettömyys arjen tekemisissä sekä tietysti tiivis yhteistyö Lapin Hyvinvointialueen asiantuntijoiden, asiakkaan ja omaisten kanssa. Suhtaudun positiivisesti hoitotyön opiskeluun ja opiskelijoiden työssä oppimiseen. Nuorissa tulevissa hoitotyön ammattilaisissa on meidän tulevaisuus ja yritykseni kautta haluan olla mukana kehittämässä ja tukemassa juuri ikäihmisten kotihoidon luotettavuutta, korkealuokkaista laatua sekä sen jatkuvuutta.
Ystävällisin ja aurinkoisin terveisin
Henna-Kaisa
Koulutukseni:
Lähihoitaja (100ov) 1997
Sairaanhoitaja (142ov) 2004
Aikuiskasvatustiede (25op) 2021
Opettajan pedagogiset opinnot (60op) 2022
Sairaanhoitaja Ylempi AMK (90 op) 2024